tiistai 17. joulukuuta 2013

Sähköilmassa part4 (perusteita yms nippeli tietoa)

Tänään vuorossa sähkötekniika perusteita teorialuokan uumenissa.

Sähköiset perussuuret ovat Jännite, Virta, Virtapiiri ja Sähköteho.

Auton moottori tarvitsee energiaa käynnistyäkseen ja auton "herättämiseen, tarvitsemansa energian auto saa akusta. Auton käydessä akku latautuu jälleen täyteen.

Akun miinusnavassa on elektronien ylijäämä ja plusnavalla niistä on vajetta. Elektronien ylijäämä ja vajaus saavat aikaan sähköisen jännitteen, kun elektronit pyrkivät tasautumaan.

Mittayksikkö voltti (V) on nimetty italialaisen fyysikon Alessandro Voltan mukaan.
Sähköjännitteen suureen tunnus on U.

Virran kulkeminen aiheuttaa lämpenemistä. Tästä hyvä eimerkki on autontakalasinlämmitin.

Virran mittaamisessa käytetään yleismittaria tai pihtivirtamittaria.

Auton kori toimii miinuksena eli maadoituksena.

JOHTIMET JA ERISTEET

Johtimet ovat sellaisia aineita, joissa elektronit liikkuvat esim metalli on johde.
Eristeet ovat sellaisia, joissa elektronit eivät voi liikkua esim muovi on eriste.


keskiviikko 27. marraskuuta 2013

KILTA-AUTON ELÄMÄNKAARI

Elikkäs lukuvuoden alkupuolella meille saapui tommonen Ford ST Fiesta kilta-auto jota me sitten laitellaan näiden kolmen amis vuoden aikana ja raahataan sitä radalle ja näyttelyihin.









Yllä oleva kuva on siis auton alkuperäisestä kuosista, mutta nyt autosta löytyy jo sinistä jarrunosaa:


Kun jarrujen osat olivat saaneet uuden värin aloimme valmistelemaan autoa extreme messuja varten. Messuilla autoon lisättiin siniset ja vaaleat ledvalonauhat ja purettiin auton sisältä "turhia" osia pois tieltä.


Messun jälkeen autoa ruvettiin purkamaan maalauskuntoon :)         



Hiontaa : 


Teippausta: 




Ja sitten vaan maalia pintaan :)

Kun kilta-auto oli saanut uuden värin sitä alettiin kokoamaan hotrod & rock showta varten. 


Mopoauton lämpötila valo palaa, palaa ja palaa

Tällä viikolla olen tutkaillut aixam 400 superluxe mopoautoani, jonka moottorinlämpötila valo ei sammu vaikka kone olisi aivan
kylmä.

Ongelma ratkaistiin yksinkertaisesti irroittamalla moottorin päällä oleva anturi ja vaihtamalla se uuteen.
Osaa vaihtaessa huomasin taas miten mopoauton osat ovat ihan hirveän paljon kalliimpia kuin auton osat. Sama osa olisi maksanut autoon vain kolmasosan siitä mitä maksoin mautoni osasta.


 vanha osa 





< -- uusi, hieno ja kiiltävä osa -- >

keskiviikko 20. marraskuuta 2013

KONI

Tänään KONI:n maahantuoja kävi pitämässä meille esitelmää iskunvaimentimista. 
KONI valmistaa iskunvaimentimia tuning ja kilpa autoihin. 
KONI:n tuonti osat tulevat Hollannista, jossa KONI:n tehtaat sijaitsevat. 

KONI on valmistanut iskareita formula 1 autoihin vuodesta 1958 asti. 
2005 vuonna FSD iskunvaimentimet tulivat markkinoille. 

Iskunvaimentimen tehtävät : 
Jousilla olevan auton korin liikkeiden säätely ja ajomukavuuden parantaminen.
Iskunvaimennin estää jousta pomppimasta.
Hyvät iskarit suojelevat autoa monien muiden osien kulumiselta. 
Iskarin tärkein tehtävä on kuitenkin pitää rengas tiukasti tiessä. 



keskiviikko 6. marraskuuta 2013

Äikän tehtävänä suunnitella kuvitteelliselle firmalle mainos


KYTKENTÄ KAAVIOTA TUTKIMASSA (kia ceed)

Kytkentä kaavion avulla voi kartoittaa auton sähkölaitteiden virran kulkua ilman, että tarvitsee purkaa koko autoa siispä kytkentä kaaviosta on eritttäin paljon apua auton sähkövikoja korjatessa.

 Kia ceed auton kytkentäkaaviota kun tutkii löytää vaikka mitä jänniä juttuja :)


Alla olevassa kaavion suurennetussa kulmassa näkyy numerot 30 ja 15 numero 30 tarkoittaa akun + napaa ja numero 15 tarkoittaa virtalukkoa.

Alla oleva kuva puolestaan on suurennettu kytkentä kaavion alakulmasta jossa näkyy luku 31 joka tarkoittaa akun miinus napaa.


SÄHKÖÄ ILMASSA PART 3 (yleismittari)

Alla olevasta linkistä löytyy aivan riittävästi tietoa yleisvirtamittarin käytöstä...
Sieltä voipi jokainen lukea ihan sen mitä aiheesta haluaa tietää.




SÄHKÖÄ ILMASSA PART 2



keskiviikko 30. lokakuuta 2013

SÄHKÖÄ ILMASSA

Tänään meillä oli hallituntien sijasta sähkötekniikan teoriaopetusta.

Tunneilla opettelimme mm. seuraavaa :

Jännitteen kirjaintunnus on U ja yksikkö voltti yksikön lyhenne puolestaan on V,

Vastuksen eli resistanssin kirjain tunnus on R ja yksikkö ohmi yksikön lyhenne puolestaan on Ω.

* aine joka ei vastusta ollenkaan sähkövirran kulkua on suprajohdin (tälläisiä aineita ei kuitenkaan ole olemassa)

 Virran kirjain tunnus on I ja yksikkö Ampeeri yksikön lyhenne puolestaan on A .

Opimme tunneilla myös seuraavanlaisen hauskan muisti sanan : 




Sanasta PUImURI löytyy laskentakaavat kahteen eri asiaan :
P = U * I on tehon laskentakaava ja U = R * I on ohmin lakiin liittyvä kaava.


 
Puhuimme myös paljon sulakkeista : 



Sulake on virtapiirin heikoin kohta ja oikosulun sattuessa sulake hajoaa ja näin virtapiiri ei vahingoitu.

Petri näytti meille tästä kaksi esimerkkiä.

Ensimmäisessä esimerkissä Petri laittoi sulakken kahden johdon väliin ja kytki virran oikosulkuun, sulake räpsähti hajalle, mutta itse johdoille ei tapahtunut mitään. 

Toisessa esimerkissä Petri ei laittanut sulaketta johtojen väliin ja alla olevasta videosta näkee kuinka sitten kävikään.


Lopuksi vielä ennen kotiin pääsyä muisteltiin miten yleismittari ja pihtivirtamittari toimivat :) alla vielä kuva molemmista :) 

 

tiistai 29. lokakuuta 2013

Harjoitustyö -> mittalaitteiden käyttö

Vuorossa harjoitustyö mittalaitteiden käyttöön liittyen. 

Tönäri eli työntömitta

Tönärillä voi mitata halkaisijaa ulko ja sisä kehältä sekä sillä voi myös mitata vahvuutta/syvyyttä 

Näin : 

Näytöllinen tönäri toimii samanlailla mutta lukema tulee näytölle. Eli siis se on helpompi lukea. 

Sitten on vielä mikrometri jolla voi mitata tarkasti 50-75mm välillä

Viimeisimpänä on mittakello 

Mittakellolla voi mitata eroja eli onko esim joku akseli taipunut vai onko se suora. 

X-tremestä öljynvaihtoon

Viikonloppu meni Pirkkahallissa X-treme car show'n merkeissä ja nyt on sitten palattu taas normaaliin kouluarkeen . 
Eilen vaihdettiin öljyt 2000-vuoden Toyota yarikseen ja öljyn vaihto menee siis näin : 

Avataan auton öljypohjassa oleva proppu ja valutetaan öljyt johonkin astiaan.
Tarkistetaan, että propun kierteet ovat kunnossa ja vaihdetaan tiiviste.
Irrotetaan vanha öljyn suodatin ja vaihdetaan tilalle uusi. Öljyn suodatinta vaihtaessa tulee muistaa, että suodattimen tiiviste pitää voidella.
Laitetaan proppu takaisin paikalleen ja laitetaan uudet öljyt seuraavalla tavalla: 
Katsotaan autodatasta paljonko autoon menee öljyä.
Jos ohje määrä on esim 3.6 litraa laitetaan vähän yli 3 ja käytetään autoa sen aikaa, että öljyvalo sammuu. 
Lisätään sitten öljyä pikkuhiljaa ja tarkistetaan välillä tikusta, että öljyä tulee oikea määrä.
Lopuksi vielä merkitään huolto-ohjekirjaan tieto siitä, että öljyt on vaihdettu. 

Tässä vielä kuva autosta, joka oli messujen oma suosikkini 

maanantai 21. lokakuuta 2013

Pyörien vaihto

- Tarkista renkaiden kunto 
* Kesärenkaiden minimi ura 1.6mm
* Talvirenkaiden minimi ura 3.0mm
* Talvirenkaita on pakko käyttää joulu-tammi 

- Tarkista, että vanteissa on oikeanlaiset mutterit ja, että niiden kierteet ovat kunnossa
- Tarkista renkaiden ilmanpaineet
- Katso, että pyörät menevät oikeille paikoilleen ja katso että pyörimissuunta on oikea
- Kiristä momenttiin 
- Pese vanhat renkaat talvitelakkaa varten 

Tässä vielä Petrin piirrustukset asiasta :D

perjantai 11. lokakuuta 2013

Renkaiden tasapainotus

Eilen meiän ihana tuutori Kalle näytti mulle, Jennylle ja JP:lle miten renkaat tasapainotetaan. 

Eli tossa Kallen vieressä on tuo tasapainotuskone :) 
Ja seuraavassa kuvassa on yks niistä renkaista joka tasapainotettiin 

Tohon vanteen keskelle laitettiin tollanen holkki jolla se rengas saatin tiukasti kiinni siihen koneeseen :) 


Sit kun se rengas oli kiinni siinä niin laitettiin sellanen metallivipu aina siihen kohtaan vannetta mihin näytöllä käskettiin ja sit painettiin jalalla poljinta josta se mitta kuitattiin.


Sit lyötiin siihe päälle tollanen lokarin näköinen ja samalla se kone alko sit pyöritetään rengasta ja näytti aina laaserilla tai näytöllä (riippuen kohdasta) että minne piti laittaa paino ja minkä kokonen. 

Sitten kun kaikki renkaat näytti ok oli meidän työ tehty :) 






Auton pesu

Elikkäs tiistaina minä ja Jenny pestiin Jennyn Volvo ja tässä blogimerkinnässä video siitä :) 





maanantai 7. lokakuuta 2013

Voimansiirto

Voimansiirrolla tarkoitetaan autossa olevia laitteita, jotka siirtävät moottorin vetäville pyörille.
Voimansiirtoon kuuluvia osakokonaisuuksia ovat mm.
* Kytkin 
* Nivelakseli (taka- ja nelivetoisissa autoissa) 
* Tasauspyörästö
* Vaihteisto
* Vetoakseli
* Vetonivel 

Kytkin on osa auton voimansiirtolaitteistoa ja se sijaitsee auton moottorin ja vaihdelaatikon välissä. Kytkimen tehtävä on yksinkertaisesti sanottuna kytkeä ja irroittaa moottorin yhteys vetäviin pyöriin. Tarkemmin sanottuna asia voidaan sanoa seuraavasti: 
Kun kytkin on kytkettynä se siirtää moottorin tuottaman voiman kampiakselilta vaihdelaatikkoon ja sieltä eteenpäin renkaille. Irti ollessaan se irroittaa kampiakselin pyörivän liikkeen vaihdelaatikosta, sallien autolla pysähtymisen tai vaihteen vaihdon.
Kytkintä ohjataan kytkinpolkimella. Lähtötilanteessa, kun poljin on vapaana yläasennossaan, on kytkinlevy (pyörimätön osa) puristunut vauhtipyörän ja paineasetelman väliin. Tällöin kampiakselin kautta moottorilta tuleva pyörivä liike välittyy kytkimen (ja kytkinakselin) välityksellä vaihteistoon.
Kun poljin painetaan alas, vapautuu kytkinlevy puristuksesta ja moottorista tuleva voima ei välity eteenpäin. 
Kuva kytkimestä: 


Nivelakseli eli kardaaniakseli on neli- ja takavetoisissa autoissa käytettävä pitkittäissuuntainen voimansiirtoakseli. Nivelakseli välittää vaihteistosta  tulevan voiman tasauspyörästöön.
Nivelakseli voi koostua useammastakin osasta silloin akseliputkien välissä on ristinivel, joka mahdollistaa vetävien takapyörien jouston. Kardaani voi pyöriä ajoneuvon alla vapaana, tai se voi olla koteloitu vaurioitumisen välttämiseksi. 



Tasauspyörästö on autoissa ja muissa pyörillä liikkuvissa laitteissa laite, joka koostuu hammasrattaista antaakseen yhtä paljon vääntöä kummallekin vetävälle pyörälle. Tasauspyörästöä tarvitaan siksi, että auton samalla akselilla olevat pyörät pyörivät eri nopeudella, kun autolla kaarretaan. Tavanomaisen tasauspyörästön heikkous on mahdollisuus toisen pyörän sutimiseen, jolloin vastakkainen pyörä ei pyöri.
Tasauspyörästö koostuu yleensä hammasratasmekanismista, jossa rengasratas saa nivelakselilta pyörimisvoimaa, joka siiretään sivurattaille yleensä kahden vastakkaisen pienen hammaspyörän kautta. Pienet vastakkaiset hammasrattaat on kiinnitetty kehikkoon, joka on kiinni rengasrattaassa. Kun rengasratas ja kehikko pyörivät, pienet hammasrattaat pyörittävät sivurattaita. Pienet rattaat pyörivät vapaasti oman akselinsa ympäri, kun jompikumpi sivurattaista kohtaa vastusta.




Vaihteisto on laite, joka välittää mekaanista momenttia kahden komponentin välillä. Autoissa vaihteistoa käytetään, koska liikkeelle lähdettäessä pyörät pyörivät hitaammin kuin suurella nopeudella ajettaessa. Ykkösvaihde antaa tällöin suurimman voiman hitaammalla moottorin pyörimisnopeudella, kun taas esimerkiksi 3. vaihde tuottaa vetäville pyörille vähemmän voimaa suuremmalla pyörimisnopeudella, jolloin auto liikkuu suuremmalla nopeudella.
Vaihteiston välityssuhde on käyttävän akselin pyörimisnopeuden ja käytettävän akselin pyörimisnopeuden osamäärä. Yleensä vaihteiston välityssuhde on yhtä suurempi, eli vaihteisto kasvattaa momenttia mutta pienentää pyörimisnopeutta. Portaalla tarkoitetaan yleensä vaihteiston sisäistä momentinvälitystiehen kuuluvaa kokonaisuutta, joka muuntaa momenttia. Tavallisesti tällainen kokonaisuus on hammaspyöräpari. Vaihteistossa on siten aina vähintään yksi porras ja kaksi vaihdetta. Portaiden lukumäärä vaikuttaa lähinnä suurimpaan välityssuhteeseen, joka vaihteistolla on mahdollista saavuttaa.



Vetoakseli on akseli, jolla välitetään vääntö tasauspyörästöstä pyörännapaan. Erillisjousitetulla akselilla vetoakselissa on yksi (heiluriakseli) tai useimmiten kaksi niveltä, joita kutsutaan ulommaksi ja sisemmäksi vetoniveleksi. Ulompi nivel joutuu suuremmalle rasitukselle, sillä sen täytyy toimia suuremmissa kulmissa.



Vetonivel on vetoakselin nivel, joka mahdollistaa vetoakselin kulman muutokset


Alla vielä video voimansiirrosta :) sekä linkit ryhmäläisteni blogihin :)


    http://kustinasennukset.blogspot.fi/

    http://papupaja.blogspot.fi/

    http://antonsautomobile.blogspot.fi/