sunnuntai 19. lokakuuta 2014

Aixam gto 35 000 km

Tulee rullattua noita kilometrejä tuohon mautoon niin ahkerasti, että sitä saa huoltaa ihan jatkuvasti, jotta siihen saa hyvän huoltokirjan.

Akustin kanssa huolettiin (taas) sitä mun pikkusta laatikkoa ja tälläkertaa kuitenkin perus öljyjen ja suodattimien vaihdon lisäksi päätettiin vaihtaa kulahtanut variaattorinhihna uuteen. 
Hihnan vaihto sujui aivan loistavasti kokoomis vaiheeseen asti, kunnes sitten kävi sellanen pikkunen vahinko että pultti katkesi sinne variaattorin sisemmän lautasen sisään. Siinä sitten ihmeteltiin että mitäs nyt sitten tehdään... Kuusi tuntia aikaa saada se ajokuntoon, jotta pääsen lähtemään sadan kilometrin kotimatkalleni. 
Päivä oli vielä siitä onneton, että meille tuli kouluun ulkomaalaisia vieraita, jotka veivät opettajan kaiken ajan.

Päivän päätteeksi mopoauto ei tullut kasaan vaikka kuinka yritettiin, joten isäni haki mopoauton lavalla kotiin ja kotona isä tarttui variaattorin lautaseen ja vain nyppäsi sen käsin irti ja kiersi katkenneen pultin sen sisästä pois ja eikun kasaan. 

Tästä opimme, että variaattoria ei löydä kiinni pulttipyssyllä ja kaikkea ei kannata aina lähteä yrittämään vaikeimman kautta. :D 

keskiviikko 1. lokakuuta 2014

Yleismittarin toimintaa videon muodossa

Meillä täällä Tredun asentajakillassa tehdään aina silloin tällöin opetus videoita apple imovieta hyödyntäen.
Jennyn kanssa teimme videon yleismittarilla mittaamisesta (video löytyy asentajakillan tubesta)

Voima on se juttu

Jennyn kanssa vaihdettiin Mondeoon kallistuksen vakaajan kumeja ja huomattiin, että kiinnitys pannan irrottamisessa voima on se juttu :D

Yllätyimme miten noin ns. yksinkertaiseen pikkuhommaan upposi koko päivä :D


Vanha ja uusi kumi